Kokemusta tarvitaan kaikissa joukkueissa ja nyt sellaista saadaan lisää oikein roppakaupalla kun Miro Koljonen tekee tervetulleen paluun keltavihreisiin!
1992 Siuntiossa syntynyt ja käsipalloilijaksi kasvanut Koljonen oli jo juniorivuosinaan lahjakas urheilija, harrastuksiin kuului käsipallon lisäksi jääkiekko. B-juniori-ikäisenä nuorten maajoukkuevalmentaja, Kaj Kekki, vihjasi että lajivalinta olisi hyvä alkaa tehdä ihan tulevaisuutta ajatellen. Tulos tiedetään ja Koljosesta tuli Suomen eniten juniorimaaotteluita (101) pelannut pelaaja, hän pelasi sekä hyvin menestyneessä 1990- että 1992- syntyneiden maajoukkueissa. Pelipaikkana vasenkätisellä Koljosella oli pääasiassa oikea laita, mutta iän karttuessa myös oikea takamiehen paikka tuli yhä tutummaksi. Miesten maaotteluita Koljonen on pelannut 72 ja maaleja SM-liigassa hän on tehnyt yli tuhat.
Koljosen edellisellä SIF-kaudella vuonna 2012 SIF voitti käsipallossa A-junioreiden SM-kultaa ja Miro kuului itseoikeutetusti Final Four turnauksen All-Stars joukkueeseen oikeana takapelaajana. Joukkueeseen valittiin tuolloin kolme muutakin SIF:n pelaajaa (Mika Malassu MV, Gustav Svanbäck V6 ja Anton Luuppala K9), Dickenin (Anton Rémy O6), GrIFK:n (Rickard Sundberg V9) ja BK-46:n (Robin Sjöman K6) edustajien miehittäessä muut paikat. Kauden päätteeksi SIF voitti myös ulkokenttien SM-kullan Sjundeå Cupissa.
Viimeisen A-juniorivuoden jälkeen Miro siirtyi Kauniaisiin silloisen hallitsevan Suomen mestarin HC Westin riveihin. Kauniaisissa Koljonen pelasi, kahta norjalaisessa Fjellhammer IL:ssä vietettyä kautta (2018-2019 ja 2019-2020) lukuunottamatta, aina tähän päivään saakka.
Mikä sitten sai Koljosen tekemään paluun kasvattajaseuraansa?
- Niin, onhan tässä aikaa vierähtänyt muualla. Ajattelin että kun nyt pelivuosia todennäköisesti on enemmän takana kuin edessä, voisi olla kiva palata Siuntioon ja katsoa miten arki pyörii täällä nykyisin. Pitkään samassa seurassa pelanneet tietävät että tietynlaiset rutiinit ovat jossain määrin joukkuekohtaisia ja niistä tulee arkipäivää, sekä hyvässä että pahassa. Jotain ajan kulumisesta kertoo se että lähtiessäni olin pelannut SIF:ssä isä-Sjöstedtin (Marcus) kanssa, nyt joukkuekaveriksi tulee hänen poikansa Axel. Siuntion joukkueessa tuntuisi nyt olevan mielenkiintoinen sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Jos tuo saadaan toimimaan, tulos voi olla hyvä.
Mitä kokemuksia tuot mukanasi HC Westistä/GrIFK:sta?
- Ainakin erinäisen määrän pronssimitaleita, muistelen myös niitä lukuisia kertoja kun olemme kohdanneet SIF:n kevään puolivälierissä. Ehkä paras kokemus oli vuoden 2016 finaalisarja jossa kohtasimme Cocksin, vaikka hopealle jäimmekin. Tuon kauden jälkeen joukkueen nimeksi tuli taas GrIFK. Paljon olen saanut joukkueen kanssa nähdä ja kokea!
Olet pelannut sekä oikean takamiehen että laitapelaajan paikalla, kumpi on mieluisampi?
- Kyllä tuo takamiehen paikka on nykyisin mieluisampi, sieltä käsin voi vaikuttaa pelin rakenteluun enemmän. Myös fyysiset ominaisuudet soveltuvat sinne paremmin.
Puolustus vai hyökkäys?
- Hyökkäyspelaaminen on nykyisin mukavampaa, ennen se oli aika 50-50. Puolustuspelaaminen on fyysisesti raskaampaa kuin hyökkääminen! Kukaan ei toki voi kiistää puolustuspelaamisen tärkeyttä, sillähän matsit yleensä voitetaan. Kuluneella kaudella kuormitus oli välillä tosi kovaa isojen peliminuuttien takia, mutta valmentaja (Håkon Nerdrum) oli todella hyvä tasaamaan kuormitusta esimerkiksi vaihtamalla paikkaani puolustuksessa.
Mitä odotuksia sinulla on tulevalta kaudelta?
- Asetutaan, asennoidutaan uuteen ja totutellaan toimintakulttuuriin. Toivon joukkueelta asennetta, harjoitusintoa ja hyvää suorittamista. Tehdään asiat kunnolla ja pelataan joukkueelle; aivan sama kuka ne maalit tekee kunhan niitä tehdään vastustajaa enemmän. Nöyryys, joukkuehenki ja pelisysteemin sisäistäminen ovat tärkeitä asioita joukkuelajeissa. En yleensä mieti hirveästi etukäteen tulos- tai sijoitustavoitteita.
Parhaat käsipallomuistosi tähän asti?
- Niitä on paljon, mutta ehkä se ensimmäinen miesten maaottelu 2011, vain 18-vuotiaana, Hollantia vastaan Energia Areenalla on se paras. Muita unohtumattomia muistoja ovat M18 ja M20 EM-kisat P-90 maajoukkueen kanssa sekä voitto vieraskentällä Itävallasta EM-karsinnoissa 2016
Mitä siviilielämääsi kuuluu?
- Asun Mankkaalla yhdessä tyttöystäväni ja pienen koiran kanssa. Päivätöissä toimin IT-alan yrityksessä asiakaspalvelupäällikön- ja tiiminvetäjän rooleissa.
Kiitos juttutuokiosta Miro, hienoa saada sinut takaisin Sjundeå IF:ään!